31.12.2008

Peili

Olen aina etsinyt samanlaista ihmistä. Nyt löysin sen ja peilistä tuijotti paha.

Toistemme huomioiminen ei lopulta johtanut mihinkään. Kaksi ihmistä jotka elävät toisilleen tyhjentävät itsensä. Lopulta kumpikaan ei tiedä mitä haluaa.

Molemmat rakastavat ja masentuvat kun pelkkä rakastaminen ei autakaan.

Voiko parisuhteessa löytää itsensä uudelleen ja voimistaa itseään, vai pitääkö sen tehdäkseen olla yksin?

30.12.2008

Aamut

Aamut on aina pahimpia. Ei hellyyttä, ei yhteistä aamiaista, minä yksin. Pakko lähteä töihin ja aina sitä ihmettelee, että miksi ihmeessä.
Aamiainen etenkin tuntuu turhalta yksin. -Tartteeko sitä ruokaa ollenkaan jos ei tunne elävänsäkään.

7.12.2008

Luonto kasvattaa

Mikä saa meidät olettamaan, että ihmiset osaavat ottaa etäisyyttä vanhemmistaan kun aika on?

Mikä saa meidät olettamaan, että osaamme kasvattaa lapsemme suoraan?

Mikä saa meidät olettamaan, että lapsemme huomaavat kun ovat avun tarpeessa ja osaavat sitä hakea..?


-Miksi yläkoulun tai lukion opetussuunnitelmaan ei kuulu pakollisia itsetietoisuutta lisääviä aiheita? Psykologiassakin käydään läpi asioita lähinnä kasvatustieteistä kiinnostuneiden valmistamiseksi. -Ei puhettakaan, että asioita käytäisiin läpi jotta joku voisi auttaa itseään, kaveriaan tai perhettään.
Jo sen tiedostaminen, että me emme ole täydellisiä, että vanhempamme ovat vaikuttaneet meihin lähtemättömästi ja että persoonallisuutemme itseasiassa "on vain puolustusmekanismimme" auttaisi estämään Jokelan ja Kauhajoen kaltaisia yksilön murhenäytelmän muuttumisia yhteisön murhenäytelmiksi.


Ja miksi ihmeessä minäkin katson alas ja olen nolona kun toinen pariskunta kävelee terapeutin eteisessä vastaan? -Ylpeä ja iloinen minun pitäisi olla. Ylpeä siitä, että oma hyvinvointi kiinnostaa niin paljon, että haluan ottaa selvää mikä tekee minusta minut.

30.10.2008

Illuusio itsetunnosta

Miksi itsevarmoista ja itsetietoisista naisista kuoriutuu epävarmoja ja riippuvaisia?
-Ehkä tämä on havaitsijasta kiinni. Ehkä halu toimivaan hyvään parisuhteeseen ajaakin kylmän viileän harkinnan ohi ja kiinnostavasta ihmisestä näkee vain ne asiat jotka haluaa nähdä.

Tai ehkä onkin niin, että silloin kun tuntuu löytävän itsenäisen ja huomioivan naisen, onkin tavannut vain yhtä paljon toista tarvitsevan ihmisen, joka koittaa vain myötäillä joka tilanteessa. Itse olen halunnut aina itseni kaltaista, itsetietoista ja toisen huomioivaa ihmistä. -Olenko siis itsekin samanlainen, epätoivoinen?

Kun pitkään etsinyt ihminen löytää haluamansa, hän muistaa hetken olla onnellinen - mutta heti sen jälkeen alkaa pelkäämään.
Menettämisen pelko on kaiken pahan alku. Eräs tuttu joskus sanoi, että onnistuneen suhteen perusta on se että rakastaa enemmän kuin pelkää.
-Kommentti muistuttaa määritelmääni rakkaudesta, Suhteeseen uskomisen vastakohtana on tyypillisesti juuri pelko.

Riittämättömyys

Tunnelukkojen perusteoriaa on, että ihminen kokee olonsa turvalliseksi kun joku määrätty tunelukko on aktivoitunut. Riittämättömyyden tunne saattaa olla tälläinen turva.

Huolimatta siitä että koen paineiden tulevan ulkopuolelta saatan asettaa kovat tavoitteeni itse, kokea etten pysty saavuttamaan niitä käytettävissä olevalla kapasiteetilla.
Seurauksena saattaa olla, että enin osa kapasiteetista menee tilanteen päivittelyyn tai pahimmassa tapauksessa toisen syyllistämiseen hänen 'vaativuudestaan'.

29.9.2008

Tunnelukot

Kun ymmärtää, että meillä kaikilla on omat traumamme ja ongelmamme, suhtautuminen sekä itseen, että muihin helpottuu ihmeesti.
Erinomaisen silmiä avaava teos on Vapaudu tunnelukoistasi. Jonkun vuoden takaa tutkituista YTHS:n asiakkaista joka viidennellä oli jonkunasteisia psyykkisiä ongelmia. Minun arvaukseni mukaa määrä on anakin tupla, jos mukaan lasketaan ne jotka töitä tekemällä tai harrastamalla pakenevat ongelmiaan.

Vapaudu tunnelukoistasi erittelee yksitoista tunnelukkoa joita meillä voi olla. Lyhyen tarkastelun mukaan nämä alkavat muistuttamaan vähän horoskooppeja - kaikilla on omansa ja ne vaikuttavat parinvalintaan ja parisuhteeseen merkittävillä tavoilla.
Tunnelukkojen lista on seuraava:
Kaltoin kohtelu, Riippuvuus, Suojattomuus, Tunnevaje, Ulkopuolisuus, Vajavuus, Epäonnistuminen, Alistuminen, Vaativuus ja Oikeutus.
Tunnelukkonsa voi testata esimerkiksi Mentoreksen sivuilta, josta löytyy myös lisää tietoa tunnelukoista.

Aikaisemmin mainitsemastani narsismista muuten sellainen anekdootti, että tämä kirja epäilee sen muotoutuvan vahvasta tunnevajeen ja oikeutuksen yhdistelmälukosta.

27.9.2008

Yhden suhteen alku ja loppu:
Zen Cafe, Piha ilman sadettajaa. - Chisu, Mun koti ei oo täällä.

24.9.2008

Vieraitten kanssa puhuttuihin humoristisiin heittoihin puolisosta tulee kiinnittää huomiota. Silloin lausutaan mielipiteitä joita ei voisi sanoa suoraan ilman riidan vaaraa.

22.9.2008

Minullakin on se. Pelko siitä että ihmiset menevät rikki.
Niin kuin olemassaoloni muka tekisi kumppaneista vahvempia. Ja vastaavasti he olisivat aivan pulassa ilman. -Parempi kuitenkin ilman minua, toivottavasti. -Sanokaa että on!
Vai onko koko ajatus syntynyt vain halusta kokea itsensä tarpeelliseksi?

20.9.2008

Toistuuko taas sama kaava? Toinen kokee olonsa altavastaajaksi ja ahdistuu tunteesta. Minä puolestani alan rajoittamaan itseäni, ettei toinen ahdistuisi. Tämä puolestaan johtaa siihen, etten enää tunne itseäni ja ahdistun siitä.
Onko tästä tehtävä se johtopäätös että parisuhde ei sovi minulle, tai että ainakin olisi pysyttävä omieni joukossa ja jätettävä kiltit tytöt rauhaan.

16.9.2008

Huolta huolesta

Miehelle aloittaiset suhteen tila keskustelut saattavat olla hyvin stressaavia. Ne saatetaan kokea putoavina pommeina. Ongelmina joiden olemassaolosta ei ollut mitään aikaisempaa tietoa.

Erityisen pahoja ovat tilanteet joissa toinen osapuoli on ahdistunut miehen näkökulmasta hallinnassa olevasta asiasta. -Asiasta josta kuuluu huolehtia jo ihan pelkästää siitä syystä, että on päätetty olla yhdessä. Jos hallittava asia saa keskustelussa miehen mielestä suhdetta uhkaavat mittasuhteet, saattaa asia vaikuttaa miehen mielessä siltä, että asiasta ei enää Haluta huolehtia, vaikka voitaisiinkin.

11.9.2008

Terapiaa? Ehkä kuitenkin ennemmin - vielä kun jaksan olla tukenasi?

9.9.2008

Luostarit vs. itsemurhat

Mahtaako luostarien määrä korreloida negatiivisesti itsemurhien määrän kanssa?

Itsensä lakkauttaminen on haastava laji. Ihan kokonaan sitä ei viitsisi tehdä, mutta kuitenkin joskus poissaolo saattaa kiehtoa. Myös rappiohakuinen käyttäytyminen ottaa silloin valtaa. -Kukapa ei tuntisi ihanaa alennustilaa polttaessaa kuin korsteeni (tupakoivasta kansanosasta) tai juodessaan kuin ei huomista olisi. Näin tapahtuessa voidaan ajatella että ihminen nauttii tunteesta, että joku nautintoaine tappaa häntä hitaasti.

Toinen vaihtoehto joka muistuttaa jollakin tavalla totaalista arkielämästä ja sen velvollisuuksista irrottautumista voisi olla luostariin muuttaminen. Tässä rappioalkoholistin tyhjyydestä sinällään merkittävästi eroavassa vaihtoehdossa taitaa pääsykoe olla aika tiukkana tuon uskonnollisuuden ja sen lajin suhteen.

-Enemmän luostareita - itsemurhien määrä laskuun!

1.9.2008

4. Laki - Selät vastakkain

Parisuhdetta tulee elää kuin selät vastakkain.
Molemmat omasta ympäristöstään huolehtien ja iteään kannatellen. Avoimena maailmalle mutta silti yhtenä yksikkönä. Turvaten toinen toisensa selustaa.

Toisiaan luottavaisena olan yli vilkaisten ja kun maailma hiljenee toistensa syleilyyn taipuen.

18.8.2008

"Alkukiinnostus voi syntyä erilaisuudesta ja yllättävyydestä, mutta jatkossa samankaltaisuudella ja yhteisillä piirteillä on enemmän merkitystä. Pidemmän päälle meitä vetää puoleensa joka on kuin kopio itsestämme."
"Sosioekonomisilla asioilla on edelleen merkitystä muun muassa suhteen alkuvaiheessa, koska kahdella ihmisellä täytyy olla riittävää läheisyyttä, jotta he ylipäätään johtaisivat tässä elämässä."
"Lisäksi koulutustasolla on merkitystä. Tutkimuksien talossa kumppanin koulutus ei ole miehille kovin tärkeää, mutta naiset eivät mielellään valitse ainakaan pitkäaikaisiksi kumppaneiksden miehiä, joilla on heitä huonompi koulutustaso."
Markku Ojanen
Taru Jussila, Vetovoiman lait, Kauneus ja terveys 9/08

15.8.2008

Sanojen kirous

Sanojen unohtaminen on joskus siunaus. Sanojeni muuttuminen laeiksi kirous.
Olen vain ihminen, en jumala.

14.8.2008

Rakastuminen

Mitä rakkaus sitten olisi ellei uskoa suhteen tulevaisuudesta? -Jos se olisi pelkkää toivoa tulevaisuudesta, niin mitä olisi rakastuminen?

Rakkauden määritelmä

Usko suhteeseen on rakkautta.

Jos riidassa toinen osapuoli aktiivisesti huolestuu suhteen jatkosta, ainakin minulle se on merkittävä inflaatio-tekijä rakkaudessa.

11.8.2008

Väittävät että ero on lapsen kannalta huono juttu.
Empiirisen kokemuksen perusteella vanhempien sitkeä yhdessä pysyminen jatkuvasta riitelystä huolimatta luo lapselle merkittävästi suuremmat traumat.

6.8.2008

Pidän itsenäisistä naisista.
Jostakin syystä onnistun kuitenkin ryssimään suhteeni heidän kanssaan.

Jos joku on kouluttanut itsestään hyvin itsenäisen, se saattaa kertoa siitä että itsenäisyyden menettäminen on henkilölle hyvin vaikea tunne. -Henkilö saattaa olla omimmillaan suhteessa jossa joutuukin olemaan ulkopuolisena ja jossa ei tarvitse luoda molemminpuoliseen luottamukseen ja riippuvuuteenkin pohjaavaa rakkaussuhdetta.

18.7.2008

Vanhaksi piti elää, että ymmärsin riitelyn merkityksen parisuhdetta vahvistavana tekijänä. Jos puoliso ei uskalla riidellä, voi pienistäkin ristiriidoista tulla suuria kriisejä. Näin alunperin pieni asia voi pelkojen avulla horjuttaa luottamusta suhteen kestävyyteen, josta seuraa että ristiriidoista ei voida keskustella ja suhde perustuu ongelmien menestyksekkääseen peittelyyn.

17.7.2008

Riippumatta siitä miten paljon henkilö kohdettaan rakastaa, johtuen erilaisesta kommunikoinnista ja arvostuksista kohde voi kokea ettei häntä rakasteta ollenkaan.
Tilanne voi yhteinen kielen tai vahvistavan toiminnan puutteesta alkaa muistuttamaan etärakkautta, jossa kohde saattaa olla täysin tietämätön syvästä rakkaudesta jota henkilö tähän kokee.
Tällaisen tilanteen tiedostaminen turhauttaa samoin tuntevaa kohdetta, koska tämä kokee että häntä ei rakasteta, eikä hänen rakkauteensa vastata.

15.7.2008

Sivullisista Levottomiin

Tietoisena siitä että olen useamman kerran viitannut Levottomat elokuvaan, googletin sen siltä varalta että Arin hahmon taustasta selviäisi jotakin. Käsikirjoittaja Alex Bardyn graduartikkelista selvisi paljon uutta asiasta ja Arista.
Sivullisista Levottomiin

_____
06.10.09
Artikkeli on valitettavasti poistettu, eikä Albert Camusin Sivullisista löydy Bardyn analyysin veroista.

Levottomat - Arin paluu

Mistä ikinä Ari palaakaan junalla Levottomat -elokuvan lopussa, menopaluu sinne olisi varmasti hintansa arvoinen.
Olisi helppo rakastaa kun voisi jättää huolensa, toiveensa ja traumansa pois ja vain haluta toista ihmistä sellaisena kuin hän on.
Huolimatta miten hyvä suhde on, ainakin minulla on monesti vajaa olo siitä, minkä verran toinen haluaa minusta oppia ja tietää.
Viime aikoina olen joutunut tekemisiin useamman narsistin kanssa. Kammottavia ihmisiä. -Tuo kiinnostus ja sen puute on kuitenkin yksi suurimmista syistä, jolla narsistit voivat saada uusia uhreja ja siten jatkaa sairauttaan seuraavassa sukupolvessa.

Varsin kaukaa haettu ajatus narsismista on, että se olisi se paha jota vastaan hyvä ja valistunut maailma olisi tapellut jo vuosituhansia. Suosittelen jokaisen luettavaksi teosta Tuhat tapaa tappaa sielu. Oikeastaan se pitäisi laittaa yläasteen pakollisiin lukemistoihin. -Jo siitäkin syystä, että narsismia pidetään aikuisten sairautena-mutta niin nuoret kuin vanhuksetkin sairastavat tätä sairaudentunnotonta persoonallisuushäiriötä. -Suurin osa koulukiusaajista lienee tätä samaa lajia. -Toisten hallitseminen ja manipulointi opitaan varhain. Kokonaan toinen kysymys on, että voisiko mahdollisten aikaisten sairastajien myöhempää yhteiskuntakelpoisuutta parantaa jos ongelmille saataisiin nimi jo peruskoulussa?

15.4.2008

Jostakin syystä seksi on eron jälkeen aina parempaa. Yksi selitys sille on että ei tarvitse olla huolissaan siitä, että joutuu sietää toisen huonoja puolia pitkään vaan voi vapaasti nauttia hyvistä puolista.
Toisaalta rajusti rakastuessa menettää osan itsestään ja ehkä myöskin kyvystään käyttää toista 'hyväksi' positiivisessa mielessä. -Miellyttäminen puskee pintaan ja aiheuttaa omat ongelmansa.

"Mies voi olla onnellinen kenen tahansa naisen kanssa, kunhan ei rakasta tätä."
Charles Bulpett, Karen Blixenin kirjassa Minun Afrikkani.

5.4.2008

Itsevarmuus on tärkeä asia. -Kun rakastuu, tuntuu että sitä saa lisää, mutta jostakin kohtaa sitä tuntuu lähtevän pois. Toisen menettämisen pelko muokkaa meitä.

Menettämisen pelko -riippumatta objektista- on kaiken pahan alku. Pitäisi päästä tilaan jossa olisi varma itsensä pärjäämisestä vaikka toista ei olisikaan. -Mutta silloin ei olisi enää rakastunut.

Onko menettämisen pelko niin paha asia? -Haluanko vain hallita itseäni niin paljon?

Nyt haluan olla vain rakastunut. -Saanko olla hetken ihminen?

12.3.2008

Ihastummeko helpommin ihmisiin joita emme osaa määritellä.
Uudet määrittelemättömät piirteet kiehtovat ja kutsuvat tutustumaan tarkemmin. Ihminen tuntuu kiehtovalta kun hänestä ei ota heti selvää. -Vastaavasti koemme tyydytystä oppiessamme toisesta uusia piirteitä.

27.2.2008

Loppujen lopuksi, ei ole mitään väliä minkälainen olet. Löydät aina jonkun joka pitää sinustakin.
On kysymys vain siitä, kenen haluat pitävän itsestäsi.

14.2.2008

Satunnainen venyminen onnistuu, mutta jatkuva itsensä ylittäminen käy raskaaksi aina jossain vaiheessa.

8.1.2008

Musta paksu nahkatakki on yleensä hieno vaate, mutta paljon riippuu sen käyttäjästä ja 'voiman suunnasta'.
Osalle käyttäjistä mustan nahkan käyttäminen antaa energiaa ja voimaa. Toiset käyttävät sitä nimenomaan voimansa takia ja saavat vaatteensakin hehkumaan elämää.